Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Muita maakotiloita

Tälle sivulle olen koonnut pienet tietoiskut muutamista maakotiloista.

Sagriinikotilo (Helix Aspersa)

(Cornu aspersum, Cryptomphalus aspersus, Cantareus asperses)
Englanniksi: Brown garden snail
Kunta:
Eläinkunta, Animalia Pääjakso: Mollusca (nilviäiset) Luokka: Gastropoda (kotilot) Lahko: Pulmonata Heimo: Helicidae (tarhakotilot) Suku: Helix Laji: H. Aspersa

Sagriinikotilo on maailman tunnetuin kotilolaji. Väritys vaihtelee runsaasti kellanruskeasta vaaleanruskeaan. Sagriinikotilon kuori on kooltaan 25-40mm, ja siinä on 4-5 kierrettä. Alun perin sagriinikotilo on kotoisin Välimeren alueilta (varhaisin havainto Italia 1774), mutta on levittäytynyt laajalti Länsi-Eurooppaan, Pohjois-Afrikkaan, ja Aasiaan. Myös Amerikassa, Uudessa-Seelannissa, ja Australiassa on tavattu Aspersaa. Suotuisimmat elinolosuhteet löytyvät metsistä, pelloilta, puistoista ja puutarhoista/viinitarhoilta.

 

Lisääntyminen:

Kuten monet kotilot, myös sagriinikotilo on hermafrodiitti, eli sillä on molempien sukupuolten sukuelimet. Sukukypsäksi kotilot tulevat yleensä 1-2 vuoden iässä. Lajilla ei ole siis erillistä naarasta ja koirasta, vaan paritellessaan kotilot vaihtavat siemennesteen toiselle, joka munii munat. On myös mahdollista, että molemmat kotilot munivat. On tavattu yksilöitä, jotka ovat lisääntyneet yksin, mutta tämä on harvinaista. Parittelu kestää muutamasta tunnista noin 12 tuntiin, ja muninta tapahtuu yleensä 3-6 päivän sisällä parittelusta. Kotilo laskee kerralla 30-120 munaa, jotka kuoriutuvat kahden viikon sisällä.  

 

Ravinto:

Kotilot syövät pääasiassa kasviravintoa, erilaisia hedelmiä ja kasviksia(joko tuoreita tai mätänemään alkaneita). On myös nähty sagriineita, jotka ovat syöneet hieman erikoisempaa ravintoa; sanomalehtiä, kirjekuorten liimaa tai pahvia. Sagriinikotilot ovat siis melko lailla kaikkiruokaisia, mikä vain syötäväksi kelpaava katoaa parempiin suihin. Kalkkia luonnonvarainen kotilo saa esimerkiksi maatuvista lehdistä, sekä suoraan maaperästä.

 

Sagriinikotilo ja ihminen

Terraariossa lemmikkinä pidettäville sagriineille hoito-ohjeet ovat samanlaiset, kuin muillekin maakotiloille. Terraarioon tarvitaan pohjamateriaaliksi lannoittamatonta turvetta, kalkintarpeen voi kattaa seepiansuomulla tai apteekin kalkkijauheella. Lemmikkinä pidettäville kotiloille syötetään samanlaista ravintoa, kuin mitä ne söisivät luonnossa; hedelmiä ja kasviksia monipuolisesti. Silloin tällöin voi tarjota myös lihaa, esim. turvotettujen koirannappuloiden muodossa. Terraarion sisustus on katsojasta kiinni, mutta tunnelmaa tuovat erilaiset myrkyttömät kasvit. Kotiloille on hyvä järjestää myös piilopaikkoja muovisista kukkaruukuista, tai oksista ja kaarnasta.

 

Terraariota tulee sumuttaa päivittäin, jotta kosteus säilyy tasaisena. Verkkokatto on käytännöllinen lasiterraarioon, tosin kosteus voi haihtua välillä nopeasti. Liian umpinainen terraario ei taas kierrätä ilmaa, jolloin pohjamateriaali alkaa nopeasti homehtua. Kuivassa tai liian viileässä ympäristössä kotilot menevät horrokseen. Terraariota on hyvä siivoilla päivittäin ulosteista, ja ruuantähteistä, jolloin isompi siivous voidaan tehdä harvemmin. Terraarion perusteellinen siivous riippuu täysin sen koosta, ja siitä kuinka paljon sotkua ehtii tulemaan. Jos terraario haisee, tai näyttää likaiselta, niin viimeistään silloin on aika vaihtaa/pestä kaikki materiaali terraarion sisältä.

 

Sagriinikotilot parittelevat ja munivat myös vankeudessa, joten kotilon omistajan on oltava valmis tuhoamaan munat tai ”vahinkopoikaset” tarvittaessa. Munarypäs on yleensä helppo huomata turpeen alta, sillä useimmiten kotilo munii useita (jopa 100) munaa ryppääseen. Munavaiheessa olevat poikaset on helppo pakastaa tai murskata, ja heittää roskiin. Älä koskaan laita munia tai poikasia suoraan jäteastiaan! Kotilot eivät saa lisääntyä Suomen luontoon.

 

Escargot-Ranskalainen herkku

Näin lemmikkinä kotiloita pitävän mielestä voi olla melko julmaa, mutta on myös toisenlainen ihmisjoukko, jotka pitävät kotiloista: sagriinikotiloa sekä sagriinin ja viinimäkikotilon risteytyksiä käytetään ympäri maailman gourmet-ruokana. Kotiloita myydään etanaravintoloissa sekä säilykkeenä kaupoissa.

 

Viinimäkikotilo (Helix Pomatia)

Englanniksi: Burgundy Snail, Roman Snail, Edible Snail

Kunta: Eläinkunta, Animalia Pääjakso: Mollusca (nilviäiset) Luokka: Gastropoda (kotilot) Lahko: Pulmonata (keuhkokotilot)

Heimo: Helicidae (tarhakotilot) Suku: Helix Laji: Pomatia

 

Yleinen kotilolaji eri puolilla Eurooppaa. Alun perin keski-eurooppalainen laji, joka on levinnyt ihmisen mukana; myös Amerikassa, Michiganissa on tavattu viinimäkikotiloa. Viinimäkikotilo elää nimensä mukaisesti myös mäkisillä alueilla niityillä ja pensaiden lomassa. Suomeen viinimäkikotiloita on tullut keskiajalla munkkien mukana paastokauden ruuaksi. (lähde:wikipedia)

 

Viinimäkikotilon kuori on kooltaan n.30-50mm, väritys vaihtelee vaalean harmaasta kellertävän ruskeaan. Kotilon jalka on yleensä vaalea. Kotilon kuori tarvitsee kalkkia kasvaakseen vahvaksi, luonnossa maaperän kalkki riittää ylläpitämään kuoren kasvua.

 

Viinimäkikotilo on hermafrodiitti, joten lisääntymiseen tarvitaan vain kaksi kotiloa; niillä ei ole erillisiä sukupuolia. Luonnonvaraisena kotilot parittelevat yleensä touko-kesäkuun vaihteessa. Kotilo laskee kymmenestä sataan vaaleaa munaa (koko n.4mm), jotka kuoriutuvat 1-2 viikossa olosuhteiden ollessa suotuisat. Sukukypsyyden laji saavuttaa 1-2 vuoden ikäisenä.

 

Viinimäkikotilo lemmikkinä

Viinimäkikotilo on melko suosittu lemmikki luontokotiloista suuren kokonsa vuoksi. Asumukseksi sopii lasinen tai muovinen terraario, jossa on tilaa vähintään 20 litraa kotiloa kohden. Terraario ei voi olla liian suuri, kunhan huolehditaan olosuhteista.

 

Viinimäkikotilolle, niin kuin muillekin kotiloille, tulee olla tarjolla kalkkia jatkuvasti kuoren kasvattamista varten. Helpoin kalkinlähde on eläinkaupoista saatava seepiansuomu, josta kotilo voi raastaa itselleen tarvittavan määrän kalkkia. Viinimäkikotilon hoito on jokseenkin samanlaista kuin muidenkin maalla elävien kotiloiden. Lämpötilaksi kelpaa huoneenlämpö, mutta viinimäkikotiloita on tavattu myös alueilla, joilla on 13-20 asteen lämpötila. Ilmankosteus on hyvä pitää suihkuttelemalla 70-90 prosentissa, jolloin kotilot pysyvät virkeänä.

 

Lehtokotilo (Arianta Arbustorum)

Englanniksi: ”Copse-snail”, myös käytetään yleistä ”Garden snail”-nimitystä

Kunta: Eläinkunta, Animalia Pääjakso: Mollusca (nilviäiset) Luokka: Gastropoda (kotilot) Lahko: Myxosporidia

Heimo: Helicidae (tarhakotilot)  Suku: Arianta Laji: A. arbustorum

 

Lehtokotilo on yleisin kotilo Suomessa, joka on kiusallinen riesa monelle puutarhurille. Kotilot ovat lisääntyneet joillakin alueilla räjähdysmäisesti, ja niitä on vaikea saada hävitettyä niiden asetuttua alueelle. Eniten lehtokotiloita esiintyy Suomessa eteläpuolella rannikkoseuduilla. Kotiloiden optimaalinen elinalue on lehtometsät ja puutarhat.

 

Kotilot ovat taitavia kiipeilijöitä, ja luonnossa niiden reittejä pystyy seuraamaan niiden jättämän limavanan avulla. Lyhyt aluskasvillisuus lehtometsissä on niiden pääasiallista ravintoa, mutta kotilot ovat kaikkiruokaisia. Kotilon pienuudesta huolimatta, se voi syödä päivässä kolmasosan painostaan ruokaa. Lehtokotilon kuoren koko on 15-25mm, kuori on tummanruskea ja pyöreäkierteinen. Jalan väri vaihtelee vaaleasta harmaasta pikimustaan. Kotilon kova kuori suojaa niitä linnuilta, ja siileiltä, jotka ovat niiden pahimmat viholliset.

 

Lehtokotilot ovat hermafrodiitteja, joten erillisiä sukupuolia niillä ei ole, vaan kotilolla on sekä naaraan että koiraan sukuelimet. Sukukypsänä lehtokotilon kuoren reunaan muodostuu valkoinen juova. Lehtokotilot munivat parin viikon välein jopa 40 munaa kerralla.

 

Kotilo maailmalla: Alankomaat, Puola, Slovakia, Tsekki, Brittein saaret.

 

Lehtokotilo lemmikkinä

Lehtokotilo on luokiteltu Suomessa tuholaiseläimeksi, joten luonnosta voi kerätä kotiloita myös lemmikiksi. Terraarioksi soveltuvat pienet lasi-/muoviterraariot, muoviboksit tai eläinkaupan faunaboksit, joissa on ilma-aukotettu kansi. Yhdelle kotilolle vähintään 1-2 litraa on riittävä. Mitä isompi terraario, sitä luonnonmukaisempi. Kotilot ovat taitavia kiipeilijöitä, joten ritiläkansi tai vastaava on välttämätön. Lehtokotilo on usein rohkea, ja melko nopealiikkeinen kotiloksi.

 

Terraariossa tulee olla suojapaikkoja, ja kalkkia tarjolla jatkuvasti. Myös luonnosta voi kerätä ruuaksi esimerkiksi voikukanlehtiä ja nokkosta. Pienen kokonsa vuoksi lehtokotiloita on käsiteltävä varoen (esimerkiksi siivouksen yhteydessä), jotta ei halkaise kotilon kuorta. Lehtokotilon elinikä on noin 1-2 vuotta. Talviaikaan tai kuivana kautena kotilot menevät luonnossa horrostamaan maan alle. Myös terraario-olosuhteissa kotilot voivat vaistomaisesti alkaa horrostamaan talven tullen. Horrostaessa kotilo muodostaa kalkkiläpän kuorensa aukolle, ja talvehtii näin kotilonsa sisällä. Turhat horrostamiset voi välttää pitämällä kosteuden suotuisana ( esim. n.70%), ja lämpötilana huoneenlämpö.

(C) H.Härkönen 2009
©2017 Heidin kotisivut - suntuubi.com